Minun tarinani

liikaa kaikille

Tämä on blogi elämästä, joka tuntuu välillä vähän liialta – muille, mutta ennen kaikkea itselle.

Olen 33-vuotias kahden lapsen äiti, elän vuoroviikoin arkea heidän kanssaan. Vuosi sitten elämä meni uusiksi eron myötä, ja samalla oma mieli alkoi taas muistuttaa itsestään. Samaan aikaan diagnosoitiin se kuuluisa ADHD. Ahdistus nousi pintaan uudelleen, ja olen ollut alkuvuoden aikana useamman kuukauden sairaslomalla. Nyt yritän hiljalleen palata takaisin työelämään osa-aikaisesti.

Minulla on ADHD, ja se värittää kaikkea – ajatuksia, tunteita, arkea. Välillä tuntuu, että olen liikaa: liian herkkä, liian intensiivinen, liian äänekäs, liikaa esillä, liian hajallaan. Ja silti samaan aikaan yritän pitää kaiken kasassa.

Kirjoitan tänne niistä hetkistä, kun pää käy ylikierroksilla, arki tuntuu raskaalta tai elämä yllättää. Aiheet vaihtelevat sen mukaan, mitä mielessä milloinkin liikkuu. Tämä ei ole siloteltu kuva elämästä, vaan rehellinen yritys ymmärtää itseäni paremmin päivä kerrallaan.

Matkan varrella on ollut myös epävarmuutta ja epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia – esimerkiksi tilanteita, joissa apua ei ole saanut silloin kun sitä olisi eniten tarvinnut. Silti tässä ollaan, rakentamassa elämää uudelleen, pala palalta. Ystävät ovat olleet suurin henkireikäni matkan varrella. Lisäksi on muita henkilöitä jotka ovat olleet paljon apuna. Mutta minä itse olen ollut tämän draamakomedian päähenkilö joka on tehnyt suurimman työn.

Voit ajatella timanttia pienenä muistutuksena siitä, miten paine voi muovata meitä. Timantti syntyy hiilestä, mutta vasta valtavan paineen ja kuumuuden alla siitä tulee yksi luonnon kovimmista materiaaleista. Samalla tavalla elämä voi välillä tuntua raskaalta ja puristavalta, mutta juuri niiden hetkien kautta voi syntyä myös jotain kestävää ja vahvaa – ei ehkä täydellistä, mutta aitoa. 

Haluan kuitenkin tehdä yhden asian selväksi: tämä blogi ei ole pelkkää synkkyyttä tai raskaita ajatuksia, vaan mukana kulkee myös minun oma, välillä varsin kyseenalainen ja mustan sävyinen huumorini. Elämä saa painaa, mutta sille saa JA PITÄÄ myös nauraa joskus juuri se paska huumori on se, mikä pitää kasassa.

Jos olet joskus tuntenut olevasi liikaa, et ole yksin.